maanantai 22. syyskuuta 2008

Höttöinen lemoncurdkääretorttu













Tämän tortun olen tehnyt aikaisemminkin ja nyt tein sen viime viikonlopuksi uudestaan. Ohje oli joskus muistaakseni elokuun Olivia-lehdessä, jossa oli muutenkin oikein ihana leivonta/ruoanlaitto-osio. Tämä alla oleva ohje ei ole suoraan Olivialehdestä vaan muistin varalla tehty, jolla tämän kuvatun kääretortunkin tein syystä, että lehti ei ole enää samassa taloudessa:)
Tämä oli erittäin mukava ja raikas ohje ja samalla sain ensi kosketuksen lemoncurdiin eli sitruunatahnaan, vaikka ohjeita, joissa sitä on käytetty olen selaillutkin runsaasti. Jatkossa aion tehdä lemoncurdin kyllä itse; ohjeita niihin kyllä löytyy ja varmasti hyviä sellaisia. Nyt aika ei siihen riittänyt vaan ostin purnukan kaupan hyllyltä, kaupan tahnakin on kyllä hyvää!

Höttöinen lemoncurdkääretorttu

3 munaa
2 keltuaista
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

marenki:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria

täyte:
lemoncurdia eli sitruunatahnaa
2 dl kermaa
2 passionhedelmää

Valmista ensin marenki niin vatkaimen vispilöitä ei tarvitse pestä välillä. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri joukkoon. Vaahdota kääretortun pohjaa varten sokeri ja kananmunat. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne joukkoon siivilöiden. Levitä taikina uunipellille ja tämän jälkeen levitä marenki päälle pieninä nöttöinä. Paista 175asteessa kunnes torttu on kypsä. Kumoa leivinpaperin päälle, jolle on levitetty mantelilastuja(ne puuttuvat kuvan kääretortusta).

Vaahdota kerma ja mausta sse tomusokerilla. Lisää joukkoon kahden passionhedelmän hedelmäliha. Levitä sitruunatahnaa pohjalle ja lisää sen päälle kerma. Kääri torttu rullalle ja anna vetäytyä jääkaapissa.

torstai 11. syyskuuta 2008

Syksy ja Dallaspullia




Vihdoin ja viimein koitti syksy jolloin lupasin jatkaa blogini päivityksiä. Nyt on taas mahdollisuus päivitellä useammin ja jatkaa leipomista ja kokeiluja sen minkä uusilta alkavilta opinnoiltani ehdin.
On tullut kesän ja alkaneen syksyn aikana leivottua jos jonkin laista mutta ne eivät sittten olekaan kaikki tänne päätyneet.
Kauppahalleista löytyy erittäin hyviä maustevalikoimia ja kävinkin tuossa ostamassa ihanan tuoretta kardemummaa ja vaniljakreemi jauhetta. Kaapissa oleva varmastikkin melko tuore kardemumma tuoksui ulko-ovelle asti tullessani myöhemmin sisään:)

Dallastäyte pulliin

1/2dl vanilliinikreemijauhetta
125g rahkaa
125g voita
1dl sokeria
Sekoita aineet hyvin keskenään ja käytä leipoessasi pullan välissä.